elämän ihmettelyä by Mökö & Luru

Blogin mukana pääset seuraamaan sinikielten ihmeellistä elämää :)

Pentujen ihmettelyä & tikkien poisto

Kylläpä kaksi viikkoa menikin nopeasti vaikka 
aluksi tuntui ettei aika kulje millään.
Tänään lähdettiin Lahteen poistamaan Lurulta tikkejä. 
Samalla reissulla matkan varrella kun asustaa Mökön äiti ja sisko, 
pysähdyimme moikkaamaan ja tietysti nähtiin taas niitä ihania pentusia.
Pennut olivat kasvaneet aivan valtavasti sitten viime näkemän, 
onhan niillä tänään ikää jo huikeat 3-viikkoa, onnea! ;)
Eipä niistä pikkuisista enää ryhmäkuvaa oikein saanut, 
tassut kun kävivät mahotonta vauhtia, hampaatkin osa oli
jo löytänyt ja niillä iskettiin minun nakkisormiin kiinni :)
Joukosta erottui heti oma suosikkini, tosin tällä välin 
pitää pentuhaaveet jättää odottamaan myöhempiä 
ajankohtia, kuinka surullista se onkaan :( 
Kivaa on kuitenkin se että saamme seurata näinkin läheltä 
pieniä pentusia, kiitos kasvattajamme! 

Söpötykset!

Tää taitaa olla kyllä lelu-koira, mieletön 



Tää on selvää siskosrakkautta!

Katos vaikka mulla alkaa oleen jo sininen kieli ;)

Pieni suuri chowdreni 

Täältä tullaan maailma :)

Pötkylöitä :)


Luru oli hirveän reipas lääkärissä. 
Lääkärimme kehui Lurun reipastunutta asennetta ja
sitä kuinka mielettömän hienosti leikkaus jäljet ovat parantuneet, 
arpia ei oikeestaan edes kunnolla näe.
Kiitos kuului myös hoitajalle, eli minulle :D 
Olen itsestäni niin ylpeä, tietäisittepä kuinka
tätä jännäsin, minä kun olen hieman tunne höperö ;D
Mikä mahtava fiilis se olikaan kun kauluri saatiin pois, 
vihdoin normaali koiran elämä saa jatkua!! 
Tätä fiilistä juhlimme, joskin Lurun nukutusaine 
alkaa raukeamaan ja herra palaa elämään :)

Luru saanut just kaulurin pois, kohta otettiin tikitkin 






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti