elämän ihmettelyä by Mökö & Luru

Blogin mukana pääset seuraamaan sinikielten ihmeellistä elämää :)

Päivän aihe oli lonkat & kyyneret

Tänään oli sitten se kauan odotettu lonkka-ja kyyner kuvaus.
Jännittihän meitä, jonkin verran, etenkin minua Lurun tulokset.
Mökö oli jonkin verran arvattavissa ;)
Arviot kuitenkin tuloksista olivat sen verran mielyttävät että
nyt hymyilyttää ja paljon :))
Vaikka koiran arvohan ei minun silmissä laske oli ne lonkat ja
kyyneret mitä tahansa! Terveyden kannalta kuvauksiin
lähdettiinkin. Tietää sitten mitä siellä sisällä on :)
Mökö nukahti eikä paljoa vastustellut.
Luru sen sijaan entiseen tapaan valvoa vatvoi,
Lurulle jouduttiin antamaan hiukkasen ainetta lisää.
Kyllähän se uni sieltä sitten tuli ja päästiin hommiin.
Tuloksista lisää sitten kun kennelliitto on ne varmistanut.

Pitää myös kehua Jär-vetin toimintaa.
Parasta palvelua ikinä :)
Tuli kynsien leikkuu kaupan päälle ja mukaan lähti
myös siankorvat kilteille pikku-potilaille!
Kuvaus yhteensä ei ollut kuin tuon 100e.
Halpaa sanoisin, todella.
Kiitos Ulla!

Hualingin Pentusia pääsin kurkkimaan myös samalla
ennen poikien kuvauksia. Olivat taas aivan älyttömästi
kasvaneet viime näkemältä! Chowin pennut pitäis
kieltää, ne vaan on niin sydämmen varastajia ;)
Mun housut olivat ihan parhaat, niitä nysvättiin joka nurkasta :D
Kuvia ei mötkylöistä paljoa saanut kun vauhti
oli jo kuin formuloissa konsanaan 

Kaksoset 



Mötkylä ihan rättinä 

Lurjake on vihdoin rauhallisena keksimättä metkuja meille ;D
Pentulassakin otettiin rennosti,
liekö harjoteltiin asentoa lonkkakuvauksia varten ;)

Tältä sekameteli sopalta ne kaikki kuvat näytti,
mustaa söpöyden söpöyttä täynnä! 

Muru 

Äitihän se siellä tarkkailee menoa 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti