ei ole aina hetkessä luvattu. Koskaan ei tiedä millainen on koiran omaluonne
vaikka suurinpiirtein rotukohtaisesti voikin määritellä ja päätellä minkälainen
siitä ehkä kasvaa, täytyisi kasvaa. Voi olla myös kiinni minkälainen yhdistelmä, uros-uros, uros-narttu vaiko narttu-narttu, tai laumassa enemmänkin koiria asumassa. Paljon on myös kiinni omistajasta,
eli sieltä narun lopunpäästä.
Varsinkin kun tulee aiheeksi kaksi nuorta uros chowia voin kertoa että aika kovilla on menty.
Chowihan luetaan muutenkin "kovana"rotuna. Me kaikki chowin omistajat sitten itse päättelemme millä tavalla tämä "kova" määritellään. Tai miten Usassa saadaan Chowista 5:ksi vaarallisin rotu?
Eikä sitä edes saa kaikissa osavaltioissa pitää...
No sen me varmasti tiedämme että Chow ei hevillä periksi anna jos jotain päättää.
Tämänkin tietäneenä (ainakin luulisi jos tälläisen haluaa) luulisin että olisi sitten valmis ottamaan siitä mittaa. Meillä yksi toim.huom tämä yksi tapaus sattui olemaan sellainen kun olen päättänyt että ulos lähdetään kotiovesta jos ja kun kaverit istuvat nätisti paikoillaan ja aukaisen oven ja odotan, pojat vasta käskyllä saavat ulos lähteä, meni siis meilläkin muutamina ensimmäisinä kertoina Mökön kanssa 20 minuuttia tätä asiaa harjoitellessa, koska kaverini oli vain päättänyt että tämä ei koske häntä- sama rutiini alaovella, puuh. Luru laittoi jo "nukkumaan" välillä. Kas sitten kun herraa huvitti noina jonain päivinä ei siihen asiaan kulunut minuuttiakaan. Mutta takasin asiaan, jaan teille nyt kokemukseni kahden hyvin samanikäisen chowi uroksen omistajana (7kk ikäeroa), niinkuin jossain blogi-teksteissäni olen saattanut mainitakkin meillä on "murrosikä" ollut jonkin näköinen helvetti sanoisin. Mietin kauan kannattaako ottaa toista koiraa kun ensimmäinen ei ole ihan vuottakaan vielä. Toiset sanoo että ennen vuotta tai sitten vasta kolmen vuoden aikaan kun uroksista on kyse. No minä itse halusin sitten ottaa toisen koiran enkä odottaa. Niinpä Luru saapui ja "pentuaika" oli aivan mahtavaa, kaverit olivat niin parasta seuraa toisillensa että en olisi koskaan osannut kuvitella kokevani vielä kovia. No en tiedä mitä tapahtui mutta koirat kasvoivat ja alkoi tulla ongelmia, löysin harmikseni aika usein purujäljen tai kaksi, muutaman kerran mentiin jopa antibiotille. Mitään todella pahaa ei koskaan kuitenkaan ole käynyt, ja kaverit voivat haistella samoja jälkiä yms. Yleensä kaikki tapahtui vain poissaollessani. No mietin ja kokeilin koirieni eristämistä poissaolojeni, lähinnä töiden ajaksi. Vaikutti alkuun ihan ok:lle, ainakin säästyimme niiltä purujäljiltä. Huomasin kuitenkin että koirieni välit olivat hieman oudot, Luru oli myös sitä mieltä että lelukori ja minä kuulun hänelle. Yritin vahvistaa laumajohtajuutta Mököllä, ensimmäisellä koirallani niinkuin koirakirjat ohjastavat, suosi ensimmäiseksi ekaa koiraasi jne. Ostin myös portin olohuoneen ja keittiön väliin, ei auttanut, Luru tuli portin yli, koska kuitenkin jollain tavalla halusi olla samassa tilassa Mökön kanssa. Siinä vaiheessa perheeni oli jo sitä mieltä että nuoremmasta tulee luopua, en ollut samaa mieltä. No maksoin itseni luennolle, miten asua monen koiran kanssa samassa taloudessa, käytin tähän yhden vapaapäivän kuuntelemalla ja joukko keskustelemalla. Pidin että luento oli hyvä mutta joissain asioissa tunsin olevani eri mieltä.
Mutta ajattelen positiivisesti että kaikella koiraan liittyvällä voi olla vain hyvää, mitä enemmän kuulee ja lukee voi vahvistaa aina omia mielipiteitä, uskon tässäkin siihen ettei ole yhtä oikeaa tietä, jokainen ratkaisee itse mikä tie on oikea, kuten minä tein koirieni kanssa. Toki riippuu koiran ongelmastakin.
Luennoitsija kuitenkin ehdottomasti oli sitä mieltä että koirani eivät enään koskaan voi olla samassa tilassa yhdessä eivätkä enää tule toimeen toistensa kanssa. Kuuntelin nöyrästi ja päästin itkun kotimatkallani, olenhan kuitenkin ensimmäisten omien koirieni omistaja enkä mikään koirankouluttaja.
Karistin itkun jossain kohtaa ja päätin että näin ei ole. Aion tehdä kaikkeni koirien välin selvittämiseen!
Monet puhuivat toisen koiran leikkauksesta, olen kuitenkin sitä mieltä että yrittänyttä ei laiteta, en kannata leikkausta jos siihen ei ole oikeasti painavaa syytä, halusin kokeilla pystynkö tasapainottamaan elämämme takaisin alkuaikoihin. Vähän ajan päästä tästä sain naapuriltani viestiä että koirani haukkuvat minun poissa ollessani, olin taas toivoton. Se oli nuorempi koirani joka koki eroahdistusta joutumalla eri tilaan vanhemman koirani kanssa, ymmärrän, onhan se varmaan koirankin mielestä outoa että muuten asutaan yhdessä, paitsi silloin kun minä lähden pois. Kävin ostamassa sitruunapannan, tosin ilman sitruunaasuihketta, käytimme sitä sillä tuoksuttomalla versiolla, ajattelin että pelkkä suihkaus riittää.
Sen lisäksi aloin tehdä reilusti pidempiä lenkkejä koirien kanssa aamuisin, oli selvää että Luru aktiivisempana kyllästyy pitkään kotona oloaikaan työpäivänäni. Kokeilin myös eri vaihtoehtoja esim. Lurun kanssa aamujuoksu ja sitten Mökö omalle lenkille. Yksin asujana tuplalenkit aamuisin eivät harmikseni joka aamu onnistu. Pitkien aamulenkkien lisäksi keksin luoda kaksi skype tiliä, näin voisin töistä ollessani seurata koirieni puuhaa, ja ehkä näin ollen keskeyttää alkamassa oleva tappelu (siirsin siis samalla koirani samaan tilaan, skypen käyttöön oton yhteydessä) tämän lisäksi vielä kuvasin koiriani erillisille nauhoille näkeäkseni mitä on tapahtunut jos jotain olisi tapahtunut työmatkallani. Lurulla oli siis myös samaan aikaan "sitruspanta". Muutaman kerran kameran läpi meuhkaamisen jälkeen tämä oikeestaan alkoi sujua, kyllä se sujui niin hyvin että jätin skypen käyttämättä. Vain video pyöri päivän. Huomasin koirieni (myös ikää oli tullut lisää) nauttivan elämästä myös enemmän. Päästiin ns.hyvän elämän puolelle, olin onnellinen, olinhan käynyt läpi tämän kaiken ja ollut päätökselleni uskollinen! Sitten saapui kesäloma-kesä aika joka totaalisesti sekoitti päivärytmit. Niinpä kesän jälkeen kun palasimme vanhaan rytmiin oli ollut poissa ollessani täällä pieni tappelu, muserruin. Eikai sama ala alusta taas :/ Nyt en ehkä jaksaisi enää kauaa. Päätin kuitenkin taas jaksaa ja varasin meille nyt ajan koirapsykiatrille, hän sanoi että usein niitä ongelmia juuri tulee nuorille ja tai yksin asuville naisille jotka omistavat kaksi tai useamman uroksen. Urokset kun pitävät tätä naista heidän "narttuna" eihän kukaan ihminenkään jaa naistansa, siitä pitää ottaa mittaa kummalle se kuuluu. Tästä samasta syystä usein tulee ongelmia kun tämä nainen alkaa seurustella, eli koira ei hyväksy poikaystävää(no tämä ei onneksi ole meidän ongelma). Hänellä oli todella fiksuja neuvoja! Tämän tsemppauksen jälkeen ei enää mitn tapahtunutkaan ja kaikki alkoi taas tulla takaisin raiteilleen. Tänä päivänä ei ole nauhoituksia, ei ole skypeä, ei ole pantoja ja koirani ovat taas kuin paita ja peppu. Myös leikki ja peuhaaminen keskenään on tullut takaisin. Naapurini ovat sanoneet ettei mitn enää kuulu ja että miten sain koirani hiljaiseksi? Totean siihen että kovalla työllä :) Kyllä minä tein sen! Olen niin ylpeä itsestäni ja siitä että saan nauttia kahdesta aivan mielettömästä Chowi-pojasta ja vaikka tuo aika olikin rankkaa ja edelleen minuun on jäänyt jonkinlainen arpi että aina välillä ajattelen onkohan kaikki hyvin kun tulen kotia, en silti vaihtaisi päivääkään! Oliko kyse sitten kaverien rajuista murkkuiästä vai mistä, on pääasia että nyt on hyvä olla puolin toisin. Ehkä tällä tekstilläni luon toivoa myös muihin ongelmissa painiviin, jaksa uskoa itseesi ja jaksaahan sitä kun on itselle tärkeästä asiasta kyse. Sormet ristissä että meillä ei näitä kärhämiä enää näy ja jaksan uskoa että tästä on tie vain ylöspäin ja toki niinkuin alussa jo mainitsin tuskin tätä ongelmaa kaikilla on, mutta tuskin olen ainoakaan. Onhan koirat kuitenkin loppupeleissä yksilöitä ja mulla ne sattuu vaan olemaan täydellisiä sellaisia.
♥ "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta" ♥
