Meidän elämä kun on saanut hiukan iloisia ja surullisia käänteitä, mutta koirapainotteisella elämällä mennään edelleen täysiä eteenpäin (vai sanoisinko chowipainotteisella?).
Viime kesänä, kesän lopulla liittyi seuraamme pieni sininen chow-herra nimeltään Yoda, ajatella että Yodakin tulee jo kohta vuoden verran. Äitini oli jo usein puhunut että eikö sellainen sininen väri olisi mielenkiintoinen, josta ajatus sitten minulle lämpeni. Sitten löytyi Yoda ja Yodan sukutausta.
Olin myyty. Samaa sukua Lurun kanssa, jonka luonne on tuonut niin paljon rikkautta meidän elämään.
Ja kyllä, tosiaankin vaikuttaa siltä että tämä sininen hurmuri ei tule jättämään ketään kylmäksi.
Haluaisinkin taas painottaa kasvattajan tärkeyttä, kiitos Yodasta Yodan kasvattajille :)
 |
| Herra Sininen - Yoda |
Josta päästäänkin sitten tähän ei niin kivaan aiheeseen, viime lokakuussa se tuli eteeni, se tosi että on päästettävä Tocu viimeiselle matkalle. Jalat, ne aina niin puhutut chowin kyyneret ja lonkat olivat nyt todella iskeneet minuun ja minun rakkaimpaan ketunpoikaani. Kun ei ollut hyvää etupäässä eikä myöskään takapäässä, voin vain kysyä miksi -miksi juuri me olimme tämän uhrit? Toccus joka eli kuin viimeistä päivää elämän kiilto silmissä ja hymy naamalla aina vauhdikkaana menossa mukana.
Sitä lähti taas kyseenalaistamaan kasvattajan roolia ja etenkin astutus valintoja.
Tälläkin kasvattajalla luulisi olevan jonkin sortin kokemus, toki uskon että tässä kennelissä mennään enemmän rahan arvolla, anteeksi.
Mutta jos kasvattajan vastaus on kasvatille ns.käsien putsaus asiasta, mitä voi odottaa?
Toki tietyllä tapaa olen onnellinen että sain antaa Toculle lähes kaksi vuotta ehkä maailman parhainta elämää ja sen jälkeen kokea tämän, se kun on kasvattanut ja opettanut minua itseäni monen asian suhteen. Olen myös onnellinen että sain itse hyvästellä pienen matkaan pilven raunalla odottavien ystävien luokse, sain pitää Tocua, tätä maailman parasta ketunpoikaa sylissäni viimeiseen hengen vetoon asti. Ja tiedän että näin on parempi, ilman kipuja, tässä vielä rakkaalle Toculle:
Olit pirteä kuin kevätpuro,
lämmin kuin kesäpäivä,
ruskea kuin syksynlehti,
kaunis kuin lumihiutale.
Sellainen sinä olit.
Viimeiseen hetkeen asti annoit,
mun sua sylissäni pidellä.
Tuskan keskellä vielä leikkiä jaksoit,
silmin luottavaisin hymyillä.
Liian äkkiä katkesi elämä
tuon pienen rohkean pojan.
Ja nyt tiedän, et koirien taivaassa,
on mulla oma enkeli nimeltä Tocu.
Kyyneleet kuivuvat aikanaan,
mutta sydän ei tule koskaan unohtamaan.
♡♡♡♡
Me ei kuitenkaan haluta lopettaa tätä tekstiä sille, että annettaisiin kyynelien jäädä silmäkulmiin Tocun takia, sitä tuskin haluaa ketunpoika itsekkään. Joten kerrottakoon myös että suuren osan ajasta vie myös kouluni, koirien ja työ ohella. Minusta pitäisi valmistua eläinten koulutusohjaaja kesään mennessä.
Ja en muista milloin olisin opiskellut niin intohimoisesti ja mielenkiinnolla jotain niinkuin tätä nytten.
Aikomukseni on jatkaa tästä vielä eteenpäin ja luoja vain tietää mihin kaikki tulee päätymään, toki sen verran valaisen että kaiken koulutukseni jälkeen tavoitteena on oma yritys koiriin liittyen. Unelmoin jo siitä että saan olla koirien kanssa aamusta iltaan, pistetään unelmat todeksi ;)
Uutta intoa kaiken tämän hässäkän keskellä tuo myös uusi tulokas, pieni mutta pippurinen neiti Italiasta.
Vielä pitäisi jaksaa muutamia viikkoja ennen Italian lomaa, ja tämä loma onkin chowi painotteinen loma :) Ja parhautena tässä lomassa on se pieni nyytti mukanani paluumatkalla ♡
Tästä kuitenkin sitten lisää kun se on enemmän ajankohtaista!
Ihanaa oli taas hetkeksi uppoutua vanhan blogini ääreen saaden tähänkin vähän uusia tuulia, kuullaan!
