pennun elämästä myös uuteen kotiin lähdön jälkeenkin?
Ei varmasti tiedäkkään, mutta omalla vaistolla voi päätellä ainakin jonkinverran,
onko loput vain tuuria, paljon on varmaan myös itsestä kiinni kuinka valmis on
jakamaan pennun elämästä?
Minusta hyvän kasvattajan kuuluisi olla kiinnostunut ihmisestä kenelle pentua
ollaan luovuttamassa ja hänen pitäisi myös olla avoin ja positiivinen ihminen
ketä on helppo lähestyä jopa niillä "tyhmimilläkin" kysymyksillä.
Arvostan myös sitä että kasvattaja on rehellinen mitä tulee koiran vikoihin.
Tottakai odottaen että ihminen rodun valitessaan on jo ennen pennun hankkimista
tutustunut rotuun henkilökohtaisesti tietäen edes vähän mitä on odotettavissa.
Omia henkilökohtasia kokemuksiani ekaa koiraa hankittaessa oli että miten teen vaikutuksen
kasvattajaan ja saan hänet todella vakuutettua että juuri tämä pentu minulle on tarkoin haluttu,
miten aion erottua joukosta, koska varmasti muutkin ajattelevat samanlailla.
Kyllä niitä sähköposteja oikoluettiinkin läpi moneen kertaan, myös rodun historiaan ja rotuun
ylipäätään olin tutustunut kirjaston ja internetin voimin. Olihan kyse pikkutytön haaveestani!
Muistan kun ensimmäistä kertaa menin pentuun tutustumaan kuinka en saanut unta yötä ennen,
koska jännitykseni oli niin suurta. Myönnettävästi yksi elämäni kohokohdista.
Mukaani kysyin luvan vielä tuoda hyvän ystäväni back upisksi :)
Näin yhdessä me sitten lähdimme kohti pennun kasvattikotia.
Matka tuntui ikuisuudelta. Perille päästyämme vastaamme tuli joukko
pieniä pörriäisiä jotka tuntuivat rakastavan kenkiäni ja niiden repimistä.
Olin myös kirjoittanut mukaani pari A4 paperia täynnä kysymyksiä, mitkä uskalsin
lopulta hakea autosta ja kysellä. Olinhan oikeasti kiinnostunut ja olen edelleen.
Olin myyty pentuun. Tämän jälkeen vain jännitin
onko pentu nyt sitten minun. Ja sehän oli!
Näin jälkeenpäin olen todella onnellinen koirani kasvattajasta, mitään muuta
ei ensimmäisen koiran omistaja voisi toivoa.
Tovin kuluttua sain elämääni toisenkin koiran,
tämä tuli ulkomailta kasvattajan tuomana kotiini.
Koira on ihana, maailman hauskin luonne.
Mutta en usko että ottaisin enää koiraa
minkä kasvattaja kodissa en itse pääsisi käymään.
Tai en tiedä olisinko päässytkin,
en vain edes ollut ajatellut että menisin käymään.
Kasvattaja ja pennut olivat nähtyjä toisen kasvattajan
puolesta mikä painoi paljon valinnassa.
Toisen koiran puolelta en ole kasvattajan kanssa
tekemisissä. Uskon että asia koskee eniten kielimuuria
välillämme. Puhun englantia ja he eivät niin.
Lähettelen kuitenkin kuulumisia puolin toisin
pennun isän omistajan kanssa, mikä meille riittää :)
Luen kuitenkin itseni niihin ihmisiin jonka onni on
hyvä kasvattaja!
Tämän todisti taas eilinenkin.
Suurin kiitos Ullalle! ♥
Kunnon kasvattaja tarina, paina tästä.
 |
| "Yritetääs nyt olla kuvauksellisia ja katsoa kameraan" |
 |
| "keskittyminen!" |
Kiitos Pia!
VastaaPoistaKiitos Pia mukavasta ja aiheena tärkeästä kirjoituksesta. Olen täysin samaa mieltä, että hyvä kasvattaja on kultaakin kalliimpi. Luulen, että me olemme siinä mielessä samanlaisia, että niin omien koirien taustat kuin rotu kiinnostaa hieman tavanomaista enemmän. Siksi halusinkin tuoda myös sen vastakkaisen näkökulman esille eli on myös taito olla hyvä kasvattaja silloin, kun pennun omistajat eivät kaipaa yhteydenpitoa. Miten hoitaa asia niin, että tietää kasvatin voivan hyvin, mutta kuitenkin niin, että kasvatin omistajat eivät vaivaannu. Voisin melkein kuvitella, että tämä on vastuullisesta kasvattajasta se haasteellisempi vaihtoehto (no en tiedä, kun en ole kasvattaja). Jotta tästä ei tule liian pitkä ja luettelomainen, mainitsen vielä yhden ominaisuuden kasvattajassa, jota kunnioitan. Sitä, että reilusti sanoa, mikäli rotu tai juuri kyseessä oleva pentu ei vain sovi ostajaehdokkaille. Tylsäähän se on, mutta minusta se on osa kasvattajan vastuuta rotua ja niitä ihania omia kasvatteja kohtaan. Seuraavia kirjoituksia odotellen ja syksyä toivotellen – Marjaana, Zorro ja Vihtori
VastaaPoista