elämän ihmettelyä by Mökö & Luru

Blogin mukana pääset seuraamaan sinikielten ihmeellistä elämää :)

Blueberrys!



Meillekkö pentuja?

Jännäksi jää, syntyykö meille tänä kesänä ensimmäiset pennut ♥
Parin viikon päästä lisää, jos kaikki menee niinkuin suunniteltiin... :)

Lurukin ehdottomasti tarvitsee siedätyshoitoa, kts. linkki :D

Justiina ja sen herrasväki valtaa match show:n.

 Aloitettaneen sillä että kerromme pienen prinsessan kotiutuneen hyvin Suomeen.
Elämä on helppoa kun omaa pienen italialaisen mielen ( toim.huom. Vielä pieni), silloin mikään eikä kukaan ole tiellä ja itsevarmuudesta ei puutu pientäkään pisaraa :D
Kuvittelin nimittäin että elämäämme muuttaisi ihan pieni suloinen nöpöstiina papunen, oma prinsessa, mutta tavallaan olen huomannut että aika usein nykyään perheessämme juoksee yksi Justiina kaulimen kanssa :D

Torstaina kuitenkin vietettiin koiranpäivää ja päätin viedä koko konkkaronkan mätsäriin, koska huomasin siellä olevan virallisia ulkomuoto tuomareita. justiina itse pääsi myös kokeilemaan menoa elämänsä ekan kerran 3,5 kk vanhana.
Ensimmäisenä vuorossa oli vanhin herramme Mökö, siitä taitaakin olla jotakuinkin neljä vuotta kun Mökö näytti itseään, siihen verrattaen poika tekikin aika hienon "jatko depyytin" ja vanhoja taitojakin oli mielessä. Elina Haapaniemi oli sitä mieltä että Mökö voisi syödä hiukan enemmän, kyllä lapseni on kovin nirso, mutta Mökö ajattelee linjojaan :D Mökö sai erittäin hyvän :)
Sitten menimme Yodan kanssa, Siinäpä Elina tuumii, ei voi olla noin iso, yoda vieraili Elinalla pentu näyttelyssä 5kk ja on tähän väliin mahduttanut valtavan kasvuryöpyn :) Yoda meni myös erittäin hyvällä eteenpäin, koska saimme vastaamme bulmastiffi Alonson, joka on kyllä komia, hänestähän leivottiin kisan best in show! :)
Luru taas tällä kertaa jätti välistä, Luru pitelee näyttely taukoa, onhan kädessä jo pari valio titteliä :)
Dola pääsi isoihin pentuihin ja oli pentujen viimeinen, mutta aikamoinen katseenkääntäjä.
Neiti nöpöstiina kun oli kuin luotu kehään ja tavallaan esitti ihan itse itsensä sillä luonteen varmuudella, rinta rottingilla pienenä pallona seisoa jöpötti. Aivan ihana! ( vaikka itse sanonkin :D)


Mökö isojen sininen :)


Best puppy in show!!
Dola punasten 1!


Best in Show 3 

Drew Barrymore The Queen Of Blueberry Tongues :)

Call name Dola




Lapset matkustaa mummolaan.

Tänään kävimme tarkastamassa missä kunnossa metsikkö on talven jäljiltä,
no muuten sama vanha mettä ilman lunta,
mutta toivomme seuraavalle kerralle jo hiukan kuivempaa maata.

 












Buon Giorno Italia!

Vihdoin odotus on tullut päätökseen ja matka Italiaan voi alkaa!
Lentomatka oli ehkä mailman pisin, siltä se ainakin tuntui ;)
Mutta lopulta lentokapteeni ilmoitti, tervetuloa Venetsiaan, ai että kun jänskäsi!
Kun pääsin ulos koneesta, olivat minua vastassa jo uuden pentuni kasvattaja Betty ja hänen puolisonsa Imbi.
Voisin oikeastaan kuvailla että enemmänkin ystävä jo kuin pelkkä kasvattaja, tulimme juttuun aivan loistavasti ja suhde ns. oikeastaan vain viimeisteli i:n pisteen reissun aikana :D
Aivan ihania ihmisiä, sitä ei voi kieltää, lisäksi näkemyksemme choweista on kovin yhtenäinen :)
On mahtavaa saada tuoda uusi pentu kotiin ja sen lisäksi saada uusi ystävä!
Kentältä ajoimme sitten heidän kotiinsa jossa minua odotti ne kaikki ihanat chowit!
Olin chow-taivaassa.. 10 chowia ja kolme pentua ja minulla neljä päivää aikaa kaiken tämän keskellä, aijai! Voi niitä choweja, ja sitä pusujen määrää, kuinka ihania ja avoimia olivatkaan kaikki :)
Mutta minun pentu, no te kaikki jotka olette chowin pentujen kanssa päässeet lähikontaktiin tiedätte kyllä mistä puhun. Olin myyty, minun pieni Dola oli maailman suloisin pikku prinsessa.
Tosin chowinistia löytyy tästäkin pienestä persoonasta hyvin paljon ja näen jo nyt kaverissa pienen valtiatteren joka "komentaa" meidän elämän järjestykseen :D Siinä sitten tutusteltiin ja puuhailtiin juttuja niin Bettyn kuin koirienkin kanssa... Tapasin myös paljon muita ihania ihmisiä matkan aikana.
Tiistaina kuitenkin kevät, aurinko, chowlandia ja Italia jäivät taakseen kun oli aika saapua takaisin kotiin, vaan tällä kertaa matkakumppanina pieni Dola. Dola matkusti kanssani pienessä koirakassissa ns. "käsimatkatavarana". Lento Venetsiasta oli myöhässä ja jouduimme odottelemaan koneessa puolisen tuntia joka ei ollut kummallekkaan meistä mukavaa, mutta sitten vihdoin ja viimein kun kone pääsi ilmaan matkaseurani vaipui uneen ja nukkuikin koko kotimatkan Suomeen asti.
Täällä kotonahan olikin vastassa kolme parskia jätkää ja uusi isi :D ja uutuutena oli vielä satanut luntakin ihmeteltäväksi. Kaikki koirat ottivat pienokaisen hienosti vastaan ja lumi oli hurjan hauska juttu. Matka oli kaikin puolin aivan ihana ja mahtava ja opettava, siitä on hyvä jatkaa... Ja Italiaan palaan vielä hyvin pian :) Kiitos Italia, Betty & Imbi!

 










  
 

Seurasaareilua hyvässä seurassa!

Tänään tehtiin iltapäivä treffit Börjen & Heidin kanssa. 
(Börjehän on esiintynyt jo kerran vierailulla blogissa Tocun kanssa, pienenä pentuna ;))
Ekaksi käytiin tee-lämmikkeellä Börjen luona ja sitten lähdimme seurasaareen grillailemaan nakkeja. 
Oli kivat treffit, vaikka Börje chowinismin makuun ei ihan heti lämmennytkään "pikkuveljen" chowhepuleille :D
 Ootte ihania Heidi ♥